Hääblogi vuoden 2017 elokuussa juhlittavista häistä Porvoon kartanomiljöössä ♡

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

you and me


Aloin kirjoittamaan tätä blogia lähinnä omaksi ilokseni. Halusin paikan, johon koota ajatuksiani ja ideoita meidän häihin. Jaoin blogini linkin kuitenkin myös äidilleni ja kaasoilleni, jotta myös he näkisivät millaisia asioita pohdin ja mistä haaveilen. 
Paikalle on kuitenkin löytänyt myös muita lukijoita, joten tässäpä pieni tietoisku minusta ja sulhasestani.

Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta. Itse olen häiden koittaessa 21 v. ja sulhaseni juuri täyttänyt 27. Naimisiin olemme menossa elokuussa 2017. Olemme etsineet hääpaikkaa Porvoon seudulta, ja tällä hetkellä varattuna on Kiialan upea kartano. Tilan metsästys on kuitenkin vielä käynnissä ja yksi unelmieni hääpaikka käydäänkin katsomassa ensi viikolla!

Tervetuloa seurailemaan 

the wedding bouquet


Pastellisävyjä, ruusuja, pyöreää mallia... 

En halua kimppuuni mitään räiskyvää, vaan juurikin kauniita pastellisävyjä. Tämän hetken teemavärimme ovat harmaa ja hento vaaleanpunainen - nämä tosin muuttuvat mikäli päädymme pitämään hääpaikkana Kiialan kartanon. Siellä kun värimaailma on hyvin kellertävä, jolloin vaaleanpunainen ei ehkä ole se otollisin väri matchattavaksi keltaisen kanssa. Ensimmäisen kuvan kimppu tosin ehkä menisi myös Kiialan miljööseen. Se on myös ehdoton suosikkini näistä kolmesta.